Eletään vuotta 2009. Eletään kesää. Eräs nuori mies istuu autossa, matkalla jostain johonkin. "Mitä odotat uudelta koulultasi?" Häneltä kysytään. Hän on juuri päässyt yläasteelta, ja hänellä on koko elämä edessään. Mitä hän tekee tällä elämällään? Minne hän päätyy vuosien kuluessa? Tuleeko hänestä jotain suurta, vai jääkö hän mitättömyydeksi? Huomaako kukaan häntä? "Koulultani..." Hän aloittaa. "En tiedä, ekan vuoden opin koulun tapoja, tokana vuonna sovellan oppimaani, kolmantena vuonna hallitsen koulua." Hän pohtii. Tämä arvio perustui hänen ylä-asteen oppeihinsa, ja toteutui paremmin kuin kukaan olisi ymmärtänyt.
Eletään vuotta 2012. Ilmaan Jeepin jarruja ja kirjoitan Dreamer&Wineen pohdintaa elämän hassuudesta. Ensimmäisen kappaleen tilanteesta on kolmisen vuotta aikaa. Kolme vuotta, lyhyt aika. Mitä niin pienessä ajassa tapahtuu? Ei mitään, kuulen jonkun lausuvan. Tämä on väärin: kolmessa vuodessa koko maailma kääntyy ylösalaisin.
Yläasteella tämä päähenkilö oli tunnettu. Hänellä ja ystävillään oli tapana istua portaiden alla, juoda vadelmamehua ja tutkia maailmaa sanallisesti. Heillä oli tapana päivystää pimeässä välikössä koulun viimeisimmässä nurkassa. Kielitalon portaat olivat myös suosittu maailmantutkimuspaikka. Näissä paikoissa mikään ei ollut turvassa, mitään ei säälitty, kaikki tutkittiin ja analysoitiin. Lisäksi koulussa tuli välillä myös opiskeltua, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Puolen tunnin sisään minun pitäisi lähteä Messukeskukseen valmistujaistilaisuuteen, jossa saan ilmeisesti todistuksia parillekkin tutkinnolle ja stipendin tai kaksi. Jos en ole sitä maininnut täällä, valmistun datanomiksi ja ylioppineeksi. Lisäksi minun pitäis erota parista radeon-näytönohjaimesta, sanoa Taitaja-porukoille terve ja saada ikuistettua muutama juna.
Ensimmäisenä vuotenaan tarinamme nuori mies kohtasi paljon vanhaa ja oppi hieman uutta. Matikkaa tuli opiskeltua, enkussa tuli pärjättyä, ja ruotsikin meni. Ensimmäisenä vuotena hän myös verkostoitui. Jokaisesta ensimmäisenä vuotena hänen kanssaan aloittaneesta ei tule jotain suurta, osasta ei tule oikeastaan mitään, mutta muutamalla hahmolla ryhmästä olisi potentiaalia suuriin tekoihin.
Tämä kolmas opiskeluvuoteni oli samalla melko lyhyt että erittäin pitkä vuosi. Oli Taitajia, oli työssäoppimista, oli koulun mielenkiintoisimmat kurssit... oli kaikenlaista. Koulun ulkopuolellakin tapahtui: MERPG alkoi LOPULTAKIN muotoutua. MERPGin ensimmäinen vuosi oli vähän muodon hakemista ja uuden oppimista, nyt meillä alkaa vähitellen olla koossa selvä paletti siitä, miltä pelin hahmot näyttävät, hyvä karttamoottori, ja käsitys pelimoottorin toiminnasta. Lisäksi kässäri on teoriassa valmis, ja sitä on puhtaaksikirjoitettu wanhasta blogista monta sivua.
Ensimmäinen vuosi oli ja meni. Arvosanat olivat kivoja, ja vaikka päähenkilöllämme oli riittämätön fiilis, hänestä tuntui että pitäisi pystyä tekemään enemmän koulun hyväksi, opettajat jaksoivat hokea kuinka hyvin hän opiskeli. Ensimmäisen vuoden ongelmana oli myös että hän oli mielestään tullut opiskelemaan ohjelmointia, mutta ensimmäisenä vuonna siihen liittyviä kursseja nähtiin jopa... kaksi. Nämä olivat kuitenkin hyviä kursseja: tietokantakurssilla perehdyttiin tietokantoihin niin syvemmälle kuin hän olisi ikinä yksin jaksanut. Opettaja oli välillä helvetin pelottava, mutta loistava: järjestys pysyi yllä, ja kukaan ei uskaltanut keskittyä opetuksen ulkopuolelle. Lisäksi se oli fiksu opettaja, Dreamincodesta saa useain lukea kuinka "ne jotka osaa, tekevät; ne jotka eivät osaa, opettavat", ja tämä ei pätenyt häneen.
Viimeisenä vuotenani olen tehnyt tärkeitä kontakteja: työssäoppimispaikkani mukanaantuomat naamakirjakaverit ja kontaktit, Taitajaporukat (= kanssakilpailijani Lauri ja Joukkueen(minkä? O.o)johtaja Juha) ja sellaiset. Hienoja ihmisiä jokainen, ei voi valittaa, ja suurimmasta osasta tullee olemaan hyötyä henkilökohtaisen maailmani valloituksessa.
Toinen loistava opettaja, johon tässä tarinassa seikkaileva hahmo tutustui, oli ohjelmoinnin opettaja. Kuten olen blogissa ennenkin puhunut, hänestä oli paljon apua MERPGin käyntiinsaannissa. Lisäksi vaikken opiskellutkaan kursseillansa oikeastaan mitään mitä hän opetti, sain silti häneltä hyviä arvosanoja, koska kursseillansa eri oppilaiden huomiointi toimi. Minun ei tarvinnut miettiä int- ja float - avainsanojen eroja, vaikka jollakulla muulla saattoikin olla näiden ymmärtämisessä ongelmia. Okei, ei nykyajan datanomit ihan niin pihalla olleet, mutta muutamilla muilla kursseilla kuulin koulun aikana sillti aivan käsittämättömiä juttuja ryhmäläisiltäni: "Mihin me matikkaa muka tarvitaan?"
Viime syksy oli pohjimmiltaan aika kiva. Yläastetta kertailevat kurssit ja ne, joista en pitänyt, olivat loputalkin loppu. Enää oli jäljellä OPSin korkeimmat java-kurssit, sekä dokumentointiin ja kehityskäytäntöihin liittyviä kursseja, sekä MAB 6,7, 9 ja YH 3,4,5. MAB6:sta taisin saada matikankurssien kovimman arvosanan, kympin. Tykkäsin, kolmas vuosi oli loistavin kolmesta tuohon laitokseen käyttämästäni, vaikka toisenkin vuoden kevät oli melko hauska.
Eka vuosi oli, eka vuosi meni. Toinen vuosi oli loistava(mpi kuin ensimmäinen). Kun toisesta vuodesta oltiin nähty ensimmäiset kolme jaksoa, joiden aikana opiskeltiin kaikenlaisia puolikiinnostavia kursseja, sekä enkkua ja äikkää, tuli työssäoppiminen. Sen jälkeen alkoi Java - kurssi, juuri sopivasti MERPGin inspiroineen etelänmatkan jälkeen. Toisen vuoden kevättä tulen muistelemaan vielä vuosien päästä. Siinä keväässä oli samaa viattoman tekemisen tunnetta, mitä löytyy Nightwishin parilta ekalta kiekolta.
Kuten joku voi päätellä, tätä tekstiä on tehty viikonlopun yli, ja teksti on sopivalla tavalla omahyväisen itsekeskeinen: se kertoo vain minusta itsestäni. Nauttikaa elämästä :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti